VERTO-vertaisryhmän ohjaajakoulutus käynnistyy tammikuussa 2024

01.12.2023

Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry järjestää tammi-maaliskuussa viisi iltaa kestävän VERTO- ryhmänohjaajakoulutuksen, jossa keskitytään ryhmän ohjaamisen perustaitoihin erityisesti vertaisryhmän sekä -ohjaajan näkökulmasta.

Koulutuksen sisältöjä ovat muun muassa 

  • ryhmäprosessi (ryhmän aloittaminen, keskikohta sekä lopettaminen),
  • kokoontumisten suunnittelu ja toteutus,
  • ryhmänohjaajan tehtävät ja oman kokemuksen hyödyntäminen, vertaisuus ja sen edistäminen,
  • ryhmäroolit,
  • ristiriidat ryhmässä ja niiden ratkominen sekä
  • ohjaajan oma jaksaminen. 

Koulutukseen sisältyy myös välitehtäviä.

Koulutuksen paikka: koulutus toteutetaan vuorokerroin Myllytien toimintakeskuksessa Järvenpäässä (Myllytie 11) ja Verson ry:n tiloissa Hyvinkäällä (Valtakatu 11).

Koulutuksen aikataulu: Aloituskerta Järvenpäässä tiistaina 23.1. klo 16.15-20.00, sitten tiistaina 13.2. klo 16-20.00 Hyvinkäällä, tiistaina 27.2. klo 16-20 Järvenpäässä, tiistaina 12.3. Hyvinkäällä ja päätöskerta keskiviikkona 3.4. klo 16.15-20.00 Järvenpäässä. (Huom: ennakkotiedoista poikkeavat kellonajat.)

Ilmoittautuminen VERTO-koulutukseen tapahtuu 28.12.2023 mennessä tällä sivulla olevien infotekstin ohjeiden mukaan. Tiedot lähetetään joko sähköpostin liitteenä osoitteeseen info@kuwerkko.fi tai tulostettuna kirjeessä osoitteeseen Werkko ry c/o Hietala, Kaukotie 25, 04410 Järvenpää. Jos haluat kysyä koulutuksesta tai ilmoittautumisesta lisätietoja, voit soittaa vastuukouluttaja Outi Hietalalle 050 3397027.

Osallistujat: Koulutukseen mahtuu max. 18 osallistujaa. Jos ilmoittautuneita on enemmän, joudumme tekemään karsintaa mm. sillä perusteella, että paikat jakautuvat tasaisesti eri yhdistysten, yksiköiden tai yhteisöjen välillä.

Osallistujien valinta ja osallistumismaksu: Koulutukseen hyväksytyille ja karsituille ilmoitetaan valinnasta tiistaina 2.1.2024 ja siihen hyväksyttyjen tulee maksaa koulutukseen osallistumismaksu 15.1.2024 mennessä (maksuohjeet tulevat hyväksymisviestin/kirjeen mukana).

Osallistumismaksu on 10 euroa Werkon jäsenille ja 20 euroa muille (Huom! Tässäkin muutos ennakkotietoihin).

ILMOITTAUTUMINEN VERTO-koulutukseen (2024) sähköpostilla tai lähettämällä kirjeenä alla olevat tiedot:

  • Nimi:
  • Osoite:
  • Postinumero & postitoimipaikka:
  • Puhelinnumero:
  • Sähköpostiosoite (jos on):
  • Yhdistys, yksikkö tai muu yhteisö, jossa toimin:
  • Ikä:
  • Mahdolliset liikuntarajoitteet (esim. pyörätuolin käyttö):
  • Erityisruokavalio, ruoka-aineallergiat:

Kerro lyhyesti ryhmiin liittyvistä kokemuksistasi (jos olet osallistunut tai ohjannut ryhmiä)

Aiempi kokemus ryhmiin osallistumisesta (millainen ryhmä, milloin, miten pitkään kokoontui):

Aiempi kokemus ryhmien ohjaamisesta:

Mahdolliset suunnitelmat ryhmien ohjaamiseen liittyen:

Miksi haluat osallistua VERTO-koulutukseen:

Lomake palautetaan 28.12.2023 mennessä sähköpostin liitteenä osoitteeseen info@kuwerkko.fi tai kirjeessä osoitteeseen Werkko ry c/o Hietala, Kaukotie 25, 04410 Järvenpää.