Harjoittelijan esittely: Nina

02.02.2026

Heippa, olen sosionomiopiskelija Nina (kuvassa) ja opiskelen Laurea-ammattikorkeakoulun verkkokampuksella aivan opintojeni loppusuoralla. Aloitin tammikuun alussa työn kehittämisen harjoittelujakson Werkko ry:n Kettuluuta-hankkeessa, ja harjoitteluni jatkuu maaliskuun puolivälin tienoille.

Kuulin Werkko ry:stä ensimmäisen kerran viime syksynä, kun tein aiempaa työharjoittelujaksoani päihdeavokuntoutuksessa. Kävin tuolloin Werkon avoimissa ovissa tutustumassa toimintaan ja se vaikutti todella kiinnostavalta. Olen aina halunnut työkokemusta hankkeessa toimimisesta ja järjestötyö ylipäänsä tuntuu kiinnostavalta, joten olen todella innoissani harjoittelusta Kettuluudassa. Toivon että hanketyö avautuu minulle harjoittelun myötä ihan konkreettisesti (projektinhallinta, tiimityö ja niin edelleen).

Tällä hetkellä minulle tärkeitä asioita sosionomiopintojen lisäksi ovat perheeni ja harrastukseni, joita ovat musiikki, kuntosalilla käyminen ja koiran kanssa lenkkeily. Olen melkoinen esteetikko ja rakastan sisustamista ja kaikkea kaunista. Olen myös harrastanut todella pitkään värianalyyseja ja aion tänä keväänä hankkia vihdoin virallisen koulutuksen, jotta voin tehdä niitä jatkossa enemmän tosissani. 

Ihanaa ja lumista talven alkua kaikille lukijoille ja toivottavasti kohdataan Werkkolassa ja/tai Kettuluuta-tukipisteillä!