Uusi työntekijä: Teemu Piippola

16.01.2026

Olen aloittanut tammikuun puolivälissä 2026 Werkko ry:n Kettuluuta-vertaispalveluohjaushankkeessa. Työskentelen hankkeessa 60 % työajalla palkkatuella kymmenen kuukauden ajan, marraskuun puoliväliin saakka. Hankkeessa työtehtäviäni ovat muun muassa koulutuksiin liittyvät tukitoimet ja Nurmijärven alueella tukipisteiden avaaminen sekä näiden vastuuhenkilönä toimiminen. 

Tavoitteenamme on järjestää Nurmijärvellä syksyllä 2026 uusille vapaaehtoisiksi vertaispalveluohjaajiksi haluaville Kettuluuta-koulutus. Muita työtehtäviäni ovat kettuluuta-toiminnan tulevaisuuden turvaamisen pohdinta ja Keski-Uusimaan palvelu-uutisten koostaminen vertaispalveluohjaajille noin kahden viikon välein. Palvelu-uutiset tukevat tukipisteillä tehtävää työtä ja Kettuluutien tarjoamaa henkilökohtaista vertaispalveluohjausta. 

Asun tällä hetkellä Nurmijärven alueella ja olen kotoisin Torniojokilaaksosta Pellosta. Olen syntynyt Ruotsin Kiirunassa, jossa asuin ensimmäiset 8 vuotta, osaan puhua myös ruotsia. Minulla on lukiokoulutus ja kaupallinen koulutus. Edellisessä tukku- ja maahantuontialan työpaikassa viivyin yli 17 vuotta. Tämän jälkeen olen kouluttautunut Keusoten YKVA* - kokemusasiantuntijaksi ja olen käynyt myös Kettuluuta-vertaispalveluohjaajakoulutuksen keväällä 2025. Ihmisten auttaminen elämässä eteenpäin ja lempeät kollegat on työssäni parasta. 

Olen 51-vuotias ja tykkään luonnossa liikkumisesta kuten retkeilystä, kalastuksesta ja lintujen havainnoinnista. Kotona minulla on pieni akvaario, jossa asustaa yli 7-vuotias partamonni ja muutama "tappajakotilo" . Muita mielenkiinnon kohteita kokkaus ja leivonta, matkailu ja yhteiskunnalliset asiat. Olen iloinen, että pääsin Werkon Kettuluuta-hankkeeseen töihin ja odotan innolla voidakseni käyttää kokemustani sekä osaamistani hyödyksi. Kohtaamisiin!

Yhteystiedot: 044 9013020 / teemu.piippola@werkkory.fi 

*YKVA = yhteiskehittämisvalmennus 

Lue lisää Kettuluuta-toiminnasta täältä (linkki vie uudelle sivulle): www.kuwerkko.fi/kettuluuta/