Werkon 10 keinoa – 7. keino: KANNATTELU

10.09.2025

Valitsin Werkon seitsemänneksi esiteltäväksi keinoksi sen, miten toimintamme voi KANNATELLA siinä mukana olevia ihmisiä. Joskus jokainen meistä saattaa tarvita kannattelua. Joskus elämä pysäyttää. Uutiset läheltä tai kaukaa koskettavat. Arjen tutut rutiinit tai tekijät katoavat. Tunteet hiipuvat, ajatukset harhailevat. Tuntuu, ettei osaakaan, jaksakaan, pystykään, ei ainakaan yksin. Omat taidot, tiedot tai voimat eivät syystä tai toisesta riitäkään. Mutta tarvitseeko niiden?

Joskus lienee hyvä havahtua siihen, että kaipaa kannattelua: muiden ihmisten tukea ja apua tai vain toisen ihmisen läsnäoloa. Sitä, että joku kuuntelee kunnioittaen, kannustaa lempeästi, kohtaa hyväksyvästi, opastaa kärsivällisesti tai on läsnä kiireettömästi. Tai on olemassa, ihmisenä ihmiselle, vertaisena vierellä.

Werkon slogan eli iskulause on "Werkko yhdistää ja tukee". Se on samalla lupauksemme teille, joille toimintamme on tarkoitettu. Toimintamme ydintä on muun muassa se, ettei vaikeidenkaan kokemusten kanssa tarvitse jäädä yksin. Toimintamme ydintä on myös se, että tuomme yhteen niin vertais- ja kokemustoimijoita, kuntoutujia ja toipujia kuin sotealan ammattilaisia ja opiskelijoitakin. Mielestäni Werkko myös kannattelee yhteisönsä jäseniä monin eri tavoin. Werkko, kuten monet muutkin sosiaali- ja terveysalan yhdistykset ottavat toiminnallaan kopin monista ihmisistä, jotka eivät välttämättä ole löytäneet tai saaneet tarvitsemaansa tukea muualta. Emme tietenkään voi kannatella kaikissa elämän haasteissa, mutta kohtaamme ihmisen oli hän sitten vertais- tai kokemustoimija, kuntoutuja tai toipuja tai muu aikuinen keskiuusmaalainen. Kuuntelemme, mitä hän meille haluaa kertoa ja ohjaamme tarvittaessa eteenpäin. Vapaaehtoiset Kettuluuta-vertaispalveluohjaajamme osaavat ohjata ihmisen eteenpäin kohti oikeaa apua ja tukea. Kettuluudat opastavat ja tukevat myös hakemusten täyttämisessä. Kannustan kääntymään heidän puoleensa, jos muusta toiminnastamme ei löydy sinulle sopivaa, arkeasi tukevaa toimintaa tai kannattelukeinoa. Tiesithän myös Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen lähineuvontapisteestä: https://www.keusote.fi/asiointiopas/lahineuvontapiste/ tai digiasioinnista https://www.keusote.fi/digiasiointi/? Tai lähellä.fi -sivustosta www.lahella.fi, josta voit etsiä sinulle sopivaa, esimerkiksi monien yhdistysten toteuttamaa, arkea kannattelevaa toimintaa? Tai tiedätkö Mieli ry:n tarjoamasta avusta ja tuesta https://mieli.fi/tukea-ja-apua/?


Meidän eli Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry:n toiminnassa voit osallistua muun muassa seuraaviin hyvinvointia, mielenterveyttä, kuntoutumista tai jaksamista kannattelevaan ja tukevaan toimintaan:

  • Jaksamiseen liittyviin JAKSU-tapaamisiin maanantaisin toimitiloissamme Werkkolassa klo 16-18 (29.9. / 10.10. / 8.12.).
  • Turvallisuuteen liittyviin tapaamisiin tai keskustelutilaisuuksiin: Werkon seuraava turvallisuustyöpaja pidetään maanantaina 20.10. klo 17.30-19.30 Werkkolassa Työpajassa jatketaan toiminnallisin harjoittein turvallisuusteemojen käsittelyä. Työpajoissa olemme työstäneet muun muassa Kaikkien Werkko -periaatteet, jotka voit lukea täältä.
  • Erilaisiin vertaistukiryhmiin kuten Mieli maasta -vertaistukiryhmään.
  • Keskiuusimaalaisten mielenterveys- ja päihdetaustaisten kokemus- ja vertaistoimijoiden työnohjaukseen kerran kuukaudessa maanantaisin Werkkolassa klo 17.30-19.30 / 22.9. / 20.10. / 17.11. / 8.12.
  • Werkkolan avoimiin oviin keskiviikkoisin Järvenpäässä (Kirjastokatu 4) klo 14-16.
  • Sekä avoimeen kohtaamispaikkatoimintaamme eli Werkon olohuonetoimintaan. Werkon olohuonetoiminnasta viime vuoden lopulla saamamme palautteen mukaan toimintamme kannattelee palautteenantajia monin tavoin arjessa: Toiminta tukee esimerkiksi toimintaan osallistuvien mielenterveyttä tai päihteettömyyttä sekä tarjoaa mahdollisuuden tavata muita ihmisiä ja tulla kohdatuksi, monien muiden hyötyjen lisäksi. Toiminnan koettiin olevan tärkeä osa viikkoa ja kannattelevan muun muassa toipumisessa tai päihteettömän elämäntavan ylläpitämisessä. Toiminnan koettiin myös vähentävän yksinäisyyttä. Suurin osa vastaajista kertoi käyvänsä olohuoneella viikoittain. 

Mielestäni on tärkeää levittää tietoa useiden eri yhdistystoimijoiden mielenterveyttä, jaksamista, hyvinvointia sekä toipumista tai kuntoutumista tukevasta, ihmisiä heidän arjessaan kannattelevasta toiminnasta. Juuri se toiminta voi kannatella elämän vaikeimmissa ja pysäyttävimmissä hetkissä, jotka voivat koskettaa milloin vain ketä vain meistä. Kannattaako sellaisesta kullanarvoisesta, numeroilla joskus ehkä vaikeasti mitattavasta, mutta sydämellä helposti havaittavasta ja korvaamattomasta kannattelusta karsia? Minun mielestäni ei. Toivon, että saamme jatkaa vastaavaa, keskiuusmaalaista ihmistä varten sydämellä suunniteltua ja toteutettua, kannattelevaa ja myös monin inhimillisin mittarein kannattavaa toimintaa Werkossa myös tulevaisuudessa. Voit lukea lisää tulevan syksyn 2025 toiminnastamme täällä: https://www.kuwerkko.fi/syksyn-2025-toiminta/ 

Werkon strategiatyöskentelyn myötä toimme näkyviksi myös Werkon arvot eli sen, miten ja millä periaatteilla toimimme Werkossa. Haluan nostaa vielä kerran esiin yhden kyseisistä Werkon arvoista: yhteisöllisyyden. Yhteisöllisyys rakentuu toiminnassamme avoimen, lämminhenkisen, luottamuksellisen ja rakentavan vuorovaikutuksen, sekä auttamisen ja yhteistyön kautta. Werkko kannattelee toiminnassaan mukana olevia ihmisiä yhteisönsä voimin, jokaisen yhteisön jäsenen yksilölliset vahvuudet huomioiden, ja jokaisen yksilöllisyyttä kunnioittaen. Yhdessä meistä muodostuu vahva Werkko, joka saa olla myös välillä heikko, mutta se kannattelee silti, yhteistyön, toistemme tukemisen ja kohtaamisten voimin.

Toivon Werkon kannattelevan, yhdistävän ja tukevan mahdollisimman monia keskiuusmaalaisia nyt ja tulevaisuudessa. Tervetuloa mukaan!


Lämpimin terveisin, Laura

Jos Werkon toiminta kiinnostaa, otathan matalalla kynnyksellä yhteyttä laura.savolainen@werkkory.fi, kerron ja kuulen mielelläni lisää!

Mitä hyötyä Werkon toiminnasta on ja kenelle? Millaisia konkreettisia vaikutuksia Werkon toiminnalla on? Ja millä keinoilla Werkon toiminnan vaikutukset saadaan aikaan?

Tämä vuoden ensimmäisessä kuulumistekstissäni mainitsin esitteleväni teille vuoden 2025 aikana 10 konkreettista keinoa, jotka ovat mielestäni tärkeä osa Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry:n toimintaa. Olen kerännyt ja valinnut kyseiset 10 keinoa pohjautuen Werkon ajatuspajatyöskentelyyn eli toimintaamme osallistuvien ja sitä toteuttavien ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin.