Konkretiaa vuoteen 2025: Mitä Werkkoon kuuluu (ja mitä ei)? - Tammikuu 2025
Konkretiaa vuoteen 2025: Mitä Werkkoon kuuluu (ja mitä ei)? Toivotan kaikille Werkon toiminnassa mukana oleville sekä toimintaamme tavalla tai toisella seuraaville toiveikasta ja lempeää uutta vuotta 2025!
Viimeisimmässä kuulumistekstissäni kirjoitin teille kiitokseni vuoden 2024 kohtaamisista ja kiireettömyyden kokemuksista. Vuodenvaihteessa ja joululomaa viettäessäni pidin kiinni kiireettömyydestä. Ehdin pysähtymään ja pohtimaan niin vapaa-aikaani kuin työhönikin liittyviä asioita. Mieleeni tulivat muun muassa muutamat viime vuoden aikana kuulemani tai käymäni keskustelut, jotka liittyivät erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen tai yhdistysten toiminnan tunnettuuteen, toiminnan tarpeellisuuteen ja sen hyötyihin. Mieleeni palanneissa keskustelunaiheissa kaikuivat maininnat siitä, kuinka monet ihmiset eivät välttämättä edes tiedä useiden sotejärjestöjen tai -yhdistysten hyödyllisen ja helposti saavutettavan toiminnan olemassaolosta, tai ylipäätään toiminnan tarkoituksesta, merkityksestä tai sen monista hyödyistä.
Uskon ja oletan, että monissa järjestöissä ja yhdistyksissä osataan varmasti vastata oman toiminnan peruskysymyksiin kuten:
- Miksi järjestön tai yhdistyksen toimintaa toteutetaan?
- Ketä varten ja kuka siitä hyötyy?
- Miksi toimintaan kannattaisi tutustua tai panostaa?
- Missä toimintaa toteutetaan?
- Kuka sitä toteuttaa?
- Miten toimintaan pääsee mukaan tai kenet sinne voi ohjata?
- Millaisia positiivisia vaikutuksia toiminnalla on toimintaan osallistuvien, toiminnan toteuttajien tai sen yhteistyökumppaneiden näkökulmista?
- Millä keinoilla vaikutukset saadaan aikaan?
Mietin kuitenkin, ovatko monet yhdistykselle itselleen selvät asiat (eli edellisten kysymysten vastaukset) yhtä selviä niille, ketkä katsovat yhdistyksen toimintaa muusta kuin yhdistyksen työntekijän tai luottamushenkilön näkökulmasta?
Ovatko vastaukset yhtä selkeitä myös yhdistyksen kohderyhmälle, eli toimintaan osallistuvalle ihmiselle, kuten Werkko ry:n tapauksessa vaikkapa vertais- tai kokemustoimijoille, toipujille ja kuntoutujille tai sotealan ammattilaisille? Tai yhdistyksen yhteistyökumppaneille tai muuhun sidosryhmään kuuluvalle ihmiselle, esimerkiksi hyvinvointialueen työntekijälle, toisen yhdistyksen työntekijälle tai vapaaehtoiselle?
Me Werkko ry:ssä olemme pohtineet kyseisiä kysymyksiä viime vuoden aikana, kun olemme kehittäneet toimintaamme muun muassa Werkon ajatuspajoissa. Kyseisen työskentelyn pohjalta onkin syntynyt tähän mennessä alustava, kattava, yhdessä kerätty, yhdessä työstetty, yhdessä keskusteltu ja suht pitkälle yhdessä jaettu käsitys siitä, mitä Werkkoon ja sen toimintaan oikeastaan kuuluu ja mitä toisaalta ei. Mitä hyötyä Werkon toiminnasta on ja kenelle? Millaisia konkreettisia vaikutuksia sillä on? Millä keinoilla vaikutukset saadaan aikaan? Olemme keränneet tietoa, toiveita, ideoita, palautetta, kokemuksia ja näkemyksiä muun muassa kävijöiltämme, jäseniltämme, luottamushenkilöiltämme, työntekijöiltämme, verkostoiltamme, yhteistyökumppaneiltamme sekä muilta toiminnassamme mukana olevilta ja siitä kiinnostuneilta ihmisiltä. Jos et ole jo vastannut vuoden 2024 palautekyselyymme, vastaathan siihen täällä (kiitos!): https://pokka.kukunori.fi/kuwerkko/werkonpalautekysely2024
Alkaneen vuoden aikana aion esitellä teille tulevissa kuulumisteksteissäni 10 konkreettista keinoa, jotka ovat mielestäni tärkeä osa Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry:n toimintaa. Olen kerännyt ja valinnut kyseiset 10 keinoa pohjautuen Werkon ajatuspajatyöskentelyyn, eli toimintaamme osallistuvien ja sitä toteuttavien ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin, jotka on koostettu muun muassa erilaisten kyselylomakkeiden, haastattelujen, työpajojen sekä kasvokkaisten kohtaamisten ja keskustelujen avulla. Toivottavasti löydät niiden joukosta itseäsi kiinnostavat keinot. Seuraathan siis uutiskirjettämme. somekanaviamme tai verkkosivujamme, jos aihe kiinnostaa. Palaamisiin ensi kuussa Werkon keinon nro 1 osalta ja tervetuloa mukaan Werkon toimintaan!
WERKKO ry on Keski-Uudellamaalla toimiva vertais- ja kokemustoiminnan tukiyhdistys.
Kiinnostaako Werkon toiminta tai Keski-Uudenmaan alueen vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminta?
Otathan matalalla kynnyksellä yhteyttä laura.savolainen@werkkory.fi kerron ja kuulen mielelläni lisää!
Lämpimin terveisin,
Laura
